5. Sinun kuninkaasi tulee sinulle

Julkisen toimintansa alussa Jeesus meni Nasaretin synagogaan ja hänelle annettiin profeetta Jesajan kirja, josta Hän luki ennustuksen Herran Voidellusta. Jeesus luki aivan kuin oman ohjelman julistuksensa, eli sen miksi Hänet oli lähetetty. Samalla Hän julisti tuon kirjoituksen nyt käyneen toteen. On mielenkiintoista huomata, että Jeesus lopetti Jesajan kirjan lukemisen sanoihin: ”julistamaan Herran otollista vuotta.” Hän ei siis enää jatkanut sanomalla: ”ja meidän Jumalamme kostonpäivää”, (Jes. 61:2). Tuo Jesajan profetian jatkohan toteutuu vasta Jeesuksen toisen tulemuksen yhteydessä!

Jeesuksen aasilla ratsastamisen Jerusalemiin oli ennustanut sekä Jaakob siunatessaan poikansa, että myös profeetta Sakarja 400-luvulla eKr. Kun Jeesus tulee toisen kerran maailmaan, Hän ei ratsasta enää vaatimattomasti aasilla, vaan kuninkaana valkealla hevosella taivaan sotajoukkojen seuraamana, (Ilm. 19:11,14).

Ennustus perus- tai kulmakivestä löytyy Vanhasta Testamentista Psalmien kirjan lisäksi myös Jesajasta, (28:16). Ei ole yksiselitteistä käsitystä, tarkoitetaanko sillä rakennuksen pohjalla olevaa peruskiveä vai rakennusten tai holvien huipulla olevaa kulmakiveä, joka ikään kuin sitoo rakennelman kokoon. Olipa selitys kumpi tahansa, se viittaa joka tapauksessa Jumalan pelastusrakennelmassa tärkeimpään kiveen, Jeesukseen Kristukseen, jonka vanhan liiton rakentajat, juutalaisten hengelliset johtajat hylkäsivät. Uudessa Testamentissa tuohon Vanhan Testamentin ennustukseen viittaa Apostolien tekojen lisäksi Jeesus evankeliumeissa (Matt. 21:42) sekä Paavali ja Pietari kirjeissään (Room. 9:33; 1.Piet. 2:6).