ANANIAS JA SAFIIRA

Apostolien teoissa kerrotaan kahdesta Uuden Testamentin onnettomasta henkilöstä, Ananiasta ja Safiirasta. Joka kerta, kun luen tuon kertomuksen, synnyttää se minussa myös samalla kriittisiä pohdintoja nykyisten kirkkojemme ja seurakuntiemme tilasta.

Apostolien teothan antavat meille kiistattoman kuvan sekä alkuseurakunnassa vallinneesta pyhyydestä, että Pyhän hengen voimasta. Jumalan valtava pyhyys tuli niin selvästi esille, että Ananias ja Safiira, jotka koettivat pettää Jumalan Pyhää Henkeä, kaatuivat kuolleina maahan. Apostolien teot tuovat myös toisaalta esille valtavan Hengen voiman ihmeissä ja tunnusteoissa, joita apostolit tekivät. Sairaat paranivat, kun vaan Pietarin varjokin kosketti sairaita. Hengen voiman todisteluksi ei siis tarvittu epätoivoista tuuppimista ja työntämistä, kuten tämän päivän seurakuntien parantamisjonoissa!

Apostolien tekojen kuvaus alkuseurakunnasta tuo esille muutaman järisyttävän faktan, jotka nykyajan kristikunnassa on suurelta osin kadotettu.
Yksi fakta on, että alkuseurakunta on Jumalan antama malli siitä, millainen Kristuksen seurakunnan tulisi olla. Se ei siis ole ”no se oli silloin alussa, mutta ei se toimi enää” malli. Jumalan sana ei missään anna alkuseurakunnan mallille ”viimeinen käyttöpäivä” merkintää! Ei, vaan se on malli, jonka tulisi toimia tänäänkin.

Sitä mukaa, kun pyhyydestä luovutaan, samalla menetetään myös Jumalan voiman ilmenemistä. Tämä tulee ilmi sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa. Saman pyhyyden löydämme jo Vanhasta Testamentista, kun Israel oli Mooseksen johdolla erämaavaelluksella. Puhtaus ja pyhyys oli usein käsin kosketeltava, jopa niin, että maakin aukeni ja Jumalan vastustajat suistuivat suoraan tuonelaan!

Yksi fakta on myös se, että tämän päivän kirkoissa ja seurakunnissa on lähdetty menestystä tavoittelemaan sata prosenttisesti väärästä suunnasta, eli maailman mielisyyden kosiskelusta. Apostolien teot antavat meidän selvästi ymmärtää, mikä oli seuraus tuosta Ananiaan ja Safiiran järkyttävästä kohtalosta. Seuraus oli: ”Eikä muista kukaan uskaltanut heihin liittyä, mutta kansa piti heitä suuressa kunniassa!” Eli seurakunta oli kirjaimellisesti ekklesia, eli uloskutsuttujen joukko! Tämän päivän seurakunnissa on usein täysin päinvastainen näky, mutta samalla kaikki pyhyys on poissa ja sen mukana myös Jumalan voiman ilmeneminen.

Kaipa suurin harha-askel koko kirkkohistoriassa tapahtui, kun kristinusko julistettiin Rooman valtakunnan viralliseksi uskonnoksi. Vainot loppuivat, mutta samalla ei enää oltu uloskutsuttuja, erilleen asetettuja. Pyhyys menetettiin, ja samalla myös Jumalan voiman ilmeneminen! Mutta ei tämä ole ainoastaan kansankirkkojen ongelma, vaan tänä aikana sama vaara tuntuu vaanivan jokaista seurakuntaa. Salonkikelpoisuutta tavoitellaan kiihkeästi jopa Jumalan pyhyyden kustannuksella.

En oikein ymmärrä itsekään, kuinka nämä asiat pitäisi julkituoda. Jotenkin vaan tuota Apostolien tekojen viidettä lukua lukiessa tuli niin vahvasti ajatus, miksi tyytyä ajelemaan mäkiautolla, kun käytössä voisi olla tuhannen hevosvoiman turboauto. Enkä tarkoita tällä tippaakaan menestysteologiaa, koska eihän se apostoleillekaan merkinnyt maallista menestystä, vaan välillä jopa raippojen saamista ja vankeutta! Vaan tarkoitan yksinkertaisesti Jumalan Pyhän Hengen voiman kokemista ja näkemistä!

Jos sinulla rakas veli tai sisar on näky tuosta voimasta, joka toimi alkuseurakunnassa, älä menetä näkyäsi. Pidä usko Jumalaan! Koska uskon, että lopun aikana saattaa tapahtua suuriakin mullistuksia Jumalan todellisissa seurakunnissa. Se voi jopa merkitä todellista uloskutsuttuna olemista ja irrottautumista kaikista perinteisistä tavoista ja käytännöistä.

Näin siksi, koska Jumala ei tänäkään päivänä laske uutta viiniä vanhoihin leileihin!