36. Petovaltion alue

Yllä olevassa vasemmanpuoleisessa kartassa olen hahmotellut sitä maantieteellistä aluetta, jonka nuo Danielin kirjan pedot yhteensä muodostavat (kyseessä ovat siis muinainen Babylonia, Meedia-Persia, Kreikka ja Rooma). Koska Ilmestyskirjan pedolla on jotakin noista jokaisesta pedosta, voisi päätellä, että alueellisesti tuo petovaltio sijoittuisi johonkin tuon punaisella rajatun alueen sisään. Toki nuo pedon tuntomerkit voivat tarkoittaa muutakin kuin maantieteellistä aluetta, esim. sitä kulttuuriperintöä, jota nuo maailmanvallat aikanaan edustivat. Kuitenkin ymmärrän, että myös alueellisesti ollaan jossakin noilla main!

Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että Danielin aikaan nuo eri petoja kuvaavat valtakunnat olivat usein sodassa keskenään. Lopunaikana ne näyttävät yhdistyvän saman vallan alle petovaltioksi. Ne ovat ikään kuin "yhtäpetoa"!

Olen oikealle puolelle hahmottanut osapuilleen nykyisen EU:n rajat. Yksi muutos on jo tapahtunut, kun Britannia läksi EU:sta v. 2020. Jo nopealla silmäyksellä voi huomata, että ainakaan tällä hetkellä kaikki ei mene yksi yhteen. Tuo Raamatun kohta Danielin kirjan kahdeksannesta luvusta on mielestäni erittäin mielenkiintoinen! Tekstissä mainittu sarvihan edustaa viimeisenä vihanaikana hallitsevaa johtajaa (Antikristus), joka laajentaa vaikutusaluettaan ”etelään päin, itään päin ja Ihanaan maahan (Israel) päin”. Vaikka kuinka yrittäisi sijoitella kartalla vektoria noihin annettuihin suuntiin, väkisin päätyy vektoriin, jonka alkupiste sijoittuu Välimeren pohjoisrannikolla oleviin maihin (Turkki, Kreikka, Italia). Eli vain sieltä lähtevä vektori voi päätyä "etelään päin, itään päin ja Israeliin päin". Siis uskon, että tuleva johtaja nousee jostakin noilta alueilta ja laajentaa liittovaltiota noihin mainittuihin suuntiin.

Itse ymmärrän, että sitä ennen on tapahtunut jo suuria muutoksia EU:n kartalla (ks. edeliset sivut 34. ja 35.). Yksi suuri muutoshan tapahtui jo Brexitin myötä. Tuota Brexitiä tekee mieli kommentoida sen verran, että jo tässä yhteydessä saattoi havannoida tiettyä suuttumusta ja närkästystä Britanniaa kohtaan muiden jäsenvaltioiden taholta. Uskalsihan Britannia panna kapuloita rattaisiin hidastaen saatanan suunnitelmia yhdistyvästä Euroopasta!

Onko Pohjola ja jotkut muut valtiot enää mukana liitossa, ovat kysymyksiä, jotka saavat aikanaan vastauksen. Olen merkinnyt karttoihin kaksi kaupunkia punaisilla ympyröillä. Toinen on Bryssel ja toinen on Rooma. En oikein usko, että Brysselillä on mitään suurempaa asemaa ja merkitystä, kun lopun ajan palaset alkavat loksahdella lopulliseen muotoonsa. Ainakaan Raamattu ei anna vihiä mistään merkittävästä kaupungista tai keskuksesta Brysselin suunnalla. On yksi kaupunki, josta se puhuu selvästi ja se näyttäisi viittaavan Roomaan!