37. Muinainen rautaesirippu

Ylhäällä vasemmanpuoleisessa kuvassa on punaisella viivalla piirretty muinaisen Rooman valtakunnan alue. Oikeanpuoleisessa kuvassa on sitävastoin mustalla viivalla piirretty ns. rautaesirippu, joka jakoi Euroopan Itään ja Länteen vielä 1980-luvulla. Kirjahyllyssäni on Kaarlo Syvännön kirjoittama kirja ”Vanhan testamentin käännösvirheistä” (ari-kustannus, 1977), jonka sivulla 38 ovat sanat: ”Venäjän vallan TÄYTYY ROMAHTAA, ennen kuin Euroopan kymmenvaltioliitto voi muodostua entisen Rooman valtakunnan alueelle. Unkari, Bulgaria ja Romania kuuluivat entiseen Rooman valtakuntaan ja niiden täytyy vapautua Venäjän orjuudesta voidakseen liittyä Danielin ennustamaan valtioliittoon.” (huom! isoilla kirjaimilla kirjoitettu alkuperäisessä tekstissä!). Tänään tiedämme, että Berliinin muuri murtui v. 1989, ja Unkari liittyi Euroopan yhteisöön v. 2004, Bulgaria ja Romania v. 2007.

Kun muistamme 1970-luvun ilmapiirin ja Neuvostoliiton mahtipontisuuden, kukaan ei olisi uskaltanut ennustaa tuollaista, ellei Jumalan Henki olisi avannut kirjoittajalle Raamatun profetian sanomaa! Ihmetyttää, että kirjoittaja ei edes käytä nimeä Neuvostoliitto, vaan puhuu Venäjästä! Valitettavasti tuo kirjanen taitaa jo olla loppuun myyty, mutta voin vakuuttaa, että tuossa kirjassa todellakin lukevat nuo sanat, ja että olen sen itse ostanut 1970-luvulla! Näin tarkkoja johtopäätöksiä siis Raamatun profetioista voi tehdä!

Mikä sitten lopunajan valtioliitto koostumukseltaan tuleekaan olemaan, sen aika näyttää. Tuo alimmainen kuva kertoo itselleni paljon. Kuva on otettu vuonna 1994 Murmanskissa. Kuvassa minun oikealla ja vasemmalla puolellani on kaksi venäläistä vankeinhoidon korkea-arvoista virkamiestä, molemmat everstejä sotilasarvoltaan. Vielä 1980-luvulla en olisi ikinä uskonut, että olen tällaisessa kuvassa venäläisen everstin työhuoneessa! Olin Murmanskissa muutaman suomalaisen vankilalähetin kanssa pitämässä hengellisiä tilaisuuksia vankiloissa, ja nuo everstit toivottivat meidät sydämellisesti tervetulleiksi julistamaan heidän vangeilleen evankeliumin sanomaa. Vasemman puoleinen eversti on sitä paitsi henkilökohtaisesti uudestisyntynyt kristitty. Näin Jumala säätää sittenkin kansojen rajat ja ajat, (Apt. 17:26)!