57. Naahum

57. NAAHUM

Naahum saarnasi tuomion sanomaa Niinivelle, aivan samoin kuin Joona aikoinaan. Naahumin toiminta tapahtui ilmeisesti 620-luvulla eKr. Joonan saarnan vaikutuksesta Niinive teki parannuksen, mutta nyt noin sata viisikymmentä vuotta myöhemmin Jumalan tuomiot lopulta kohtasivat Assyrian ja sen pääkaupungin.

Muutamia vuosikymmeniä Joonan toiminnan jälkeen, vuonna 722 eKr. assyrialaiset valloittivat Samarian ja veivät Pohjoisvaltakunnan, Israelin asukkaita suurin määrin pakkosiirtolaisuuteen Assyriaan. Jumalan tuomion malja kiertyi nyt puolestaan Assyrian ja Niiniven kohdalle, ja sen tuho oli väistämätön. Meedialaiset ja babylonialaiset sotajoukot hyökkäsivät Niiniveen ja tuhosivat sen v. 612 eKr. Profeetta Naahumin ennustuksen mukaan tuho oli täydellinen, jäljelle ei jäänyt edes raunioita. Näin hävisi lopullisesti maailman kartalta Nimrodin aikanaan perustama kaupunki (1. Moos. 10:8-10)! Samainen Nimrod perusti myös Baabelin, josta on Raamatun kielikuvassa tullut Jumalan vastustuksen esikuva.

Valloittajakansojen historian kirjat vahvistavat, kuinka jotkut Naahumin kirjan profetiat toteutuivat yksityiskohtaisesti. Babylonialaisen Niiniven tuhon aikakirjan mukaan kuningas Nabopolassar alkoi vuonna 616 eKr. tehdä valloitusretkiä Assyriaan Meedian kuninkaan Kyaksereen tuella. Valloituksen yhteydessä Assyrian kuninkaan palatsi sytytettiin tuleen. Näin Naahumin profetia toteutui kirjaimellisesti (3:15).

Profeetta Naahumin hauta on yhä nähtävissä Tigriksen rantamilla. Arabit kunnioittavat hautaa ja pitävät Naahumia yhtenä Jumalan pyhistä miehistä.

Niinivelle kohdistettujen tuomion ja tuhon sanojen lisäksi löytyy Naahumin kirjasta myös lohdutuksen sanat Juudalle ja Israelille (1:15 ja 2:2).