23. Seitsemän maailmanvaltaa

Historian kirjat puhuvat meille selvästi kuudesta maailmanvallasta, jotka ovat hallinneet Lähi-itää, Eurooppaa ja Pohjois-Afrikkaa kuluneiden vuosituhansien aikana. Nämä valtakunnat ovat: Egypti, Assyria, Babylon, Meedia-Persia, Kreikka ja Rooma. Samat valtakunnat ja niiden tekemiset Israelia kohtaan löydämme myös Raamatun historiasta. Raamatun profetioiden mukaan saatana on vielä kerran pystyttävä valtakunnan, joka Antikristuksen johdolla yrittää saada maailman hallinnan ja tuhota mm. Israelin.

Yllä olevassa kuvassa olen laittanut noiden valtakuntien kohdalle vuosiluvut, jotka antavat jonkinlaisen käsityksen niiden valta-ajoista. Mitään tarkkoja lukuja ne eivät pyri olemaan, eikä kukaan historioitsijakaan pysty tarkasti sanomaan, milloin esim. Rooman valtakunta alkoi ja milloin se loppui.

Kun käytän käsitettä maailmaa hallinneet valtakunnat, maantieteellinen rajaus koskee niitä valtakuntia, jotka ovat olleet tavalla tai toisella yhteydessä Israeliin ja samalla Raamatun tuntemaan historiaan. Maailmassa on toki ollut muitakin omilla alueillaan hallitsevia valtakuntia, esim. Kaukoidässä ja Etelä-Amerikassa, mutta Raamatun historia ei kerro niistä. Ja ymmärrykseni mukaan myös lopunaikaan liittyvät Raamatun profetiat koskevat lähinnä niitä valtakuntia, jotka ovat Lähi-idän ja Euroopan alueella. Tosin myös auringon noususta tuleviin kuninkaisiin viitataan, mutta siitä tarkemmin muussa yhteydessä.

Tässä yhteydessä on tarpeen mainita eräs seikka, joka liittyy kuninkaaseen ja kuninkuuteen. Vaikka Raamattu puhuu Israelin kuningaskunnasta ja sen kuuluisista kuninkaista (esim. Daavid ja Salomo), Jumalan alkuperäinen ja syvin aivoitus ei ollut kuitenkaan tehdä Israelista koskaan kuningaskuntaa. Tästähän kertovat meille selvästi mm. seuraavat Raamatun kohdat: 1.Sam. 8:6,7 ja 12:13-19! Jumalan ajatus on ollut, että ainoastaan Hän itse ja tuleva Messias ovat ”kuninkaallisessa” asemassa. Ennen kuningaskunnan aikaa Israelia hallitsivat hengelliset johtajat (esim. Mooses) ja tuomarit.

Maalliseen kuninkuuteen ja yksinvaltiuteen liittyy helposti asioita, jotka saavat tyrannimaisia ja orjuuttavia piirteitä. Siksi Jumala olisi halunnut säästää oman kansansa niiltä. Sitä vastoin saatanan toimintatapoihin ja tarkoitusperiin tuollainen tyranni ja yksinvaltias sopii erinomaisesti. Voisi sanoa, että verisimmät sodat ja suurimmat kansanmurhat maailman historiassa ovatkin tapahtuneet juuri yksinvaltiaiden toimesta. Eipä siis ihme, että saatana yrittää vielä kerran saada koko maailman hallintaansa oman yksinvaltiaansa (Antikristuksen) kautta!