9. Profetian vuorijono

Kun vuorijonoa katsoo toiselta suunnalta, huomaa, että siinä on kaksi tai useampi huippu. Näin myös profetioilla on aikajanalla yleensä useampi täyttymys. Usein kuulee virheellisesti selitettävän, että jokin tietty profetia toteutui jo silloin ja silloin, eikä sillä olisi enää mitään täyttymystä lopunajalla. Tällaisella yksipuolisella tulkinnalla menetämme paljon profetioiden sisällöstä. Otetaan esimerkkinä muutamia keskeisiä Raamatun profetioita:

  1. Messias –ennustukset täyttyivät ensin Jeesuksen ensimmäisen tulemuksen yhteydessä, ja tulevat täyttymään lopullisesti toisen tulemuksen yhteydessä, (ks. edellinen sivu).
  2. Jooelin ennustus Pyhän Hengen vuodatuksesta (2:28-32) täyttyi helluntaijuhlan aikana Jerusalemissa (Apt. 2). Mutta huomaamme, ettei kaikki siihen liittyvä toteutunut silloin, vaan tulee toteutumaan, kun Israel hengellisesti uudistuu aikojen lopulla. Eihän nimittäin aurinko ole vielä muuttunut pimeydeksi, eikä kuu vereksi, jae 31. (Jos et usko, katso vaikka ikkunasta ulos!). Vuoden 1992 käännös sanookin osuvasti: ”tämä on sitä, mikä profeetta Jooelin suulla on ennustettu”, (Apt. 2:16). Siis osa tuota profetiaa on jo täyttynyt, mutta osa vielä on täyttymättä.
  3. Jeesuksen ennustukset Israelia ja Jerusalemin pyhäkköä koskevista tuhoista (Matt. 24:15-27) toteutuivat osittain roomalaisten valloittaessa Jerusalemin v. 70 jKr., mutta ne toteutuvat varsinaisesti vasta lopunaikana. Eihän nimittäin tuolloin ollut juutalaisilla niin suuri ahdistus, ettei sen kaltaista olisi enää ikinä tullut (jae 21). Esim. Hitlerin juutalaisvainot ylittivät nuo ahdistukset varmasti ylivoimaisesti, ja joka tapauksessa Ihmisen Poika ei vielä tullut tuossa yhteydessä (jae 27)!
  4. Uudesta Testamentista voimme huomata, että esim. Matteus tulkitsi profetioita tämän periaatteen mukaan. Hoosean kirjassa on sanottu: "Egyptistä minä kutsuin poikani", (Hoos. 11:1). Tekstiyhteydestä ymmärrämme sen tarkoittavan Israelin lähtöä Egyptin orjuudesta Mooseksen johdolla. Matteus antaa ymmärtää, että tuo ennustus myös viittaa Jeesukseen, kun hän lapsena joutui vanhempiensa kanssa pakenemaan kuningas Herodeksen vihaa Egyptiin, Matt. 2:15.

Esimerkkejä voisi luetella paljonkin, mutta tässä vain muutama asian selkeyttämiseksi.