57. Viides pasuuna

Kun viides enkeli puhalsi pasuunaan, putosi taivaasta maan päälle tähti (=enkeli, ilmeisesti langennut enkeli), joka avasi syvyyden kuilun. Kuilusta nousi savu ja sieltä lähti heinäsirkkoja, joilla oli valta vaivata ihmisiä viisi kuukautta. Heinäsirkoilla ei ollut valtaa tuhota vihantaa ruohoa, eikä puita, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalan sinettiä otsassaan. Niillä on kuninkaanaan syvyyden enkeli, jonka nimi ilmoitetaan sekä hepreaksi että kreikaksi. Olen miettinyt, tarkoittaako tuo nimen kahdella kielellä ilmoittaminen sitä, että tuo vitsaus kohtaa sekä pakanoita, että juutalaisia?

Usein kuulee selitettävän, että kyseessä olisi eräänlainen demoniarmeija, joka nousee syvyyden kuilusta. Itse en kuitenkaan usko, että Jumalan tarvitsisi sallia itse demoneiden hyökätä ihmiskunnan kimppuun. Eihän Jumala ole koskaan ihmiskunnan historiassa sallinut mitään vastaavaa, eikä ihmisten vaivaamiseen tarvita demoniarmeijoita. Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka yksi riivattu mies runteli pahoin kahdeksan miestä (19:15,16). Eli jos kyse olisi demonivoimista, ne toki tuhoaisivat koko ihmiskunnan mennen tullen, jos niille vain lupa annettaisiin.

Ymmärrän, että kyse on yksinkertaisesti ihmiskunnan keksimistä sota-aseista. Raamatun profeetoillahan oli se ongelma, ettei heillä ollut aina sanoja ja käsitteitä kertoa siitä, mitä heille näytettiin. Kun Johannekselle näytettiin nykyajan taisteluvälineitä, esim. taisteluhelikoptereita, hänen oli kerrottava asia tuon ajan käsitteillä. Siihen aikaan ainoat, jotka lensivät, olivat lintu (tai esim. heinäsirkka) ja ihmisen heittämä tai tuulen viskaama esine. Niinpä Johannes ja muutkin profeetat vastaavissa tilanteissa joutuivat selittäessään näkyä käyttämään sanontoja: ”ikään kuin”, ”kaltaiset”, ”näköiset”, niin kuin”. He tiesivät itsekin, että kuvaus ei ole täsmällinen, mutta heiltä yksinkertaisesti puuttuivat sanat. Jos sitä vastoin Jumalan Henki olisi heille sanonut, että tämä on nimeltään ”helikopteri” tai ”suihkuhävittäjä”, Raamatun lukijat olisivat joutuneet liki kaksituhatta vuotta miettimään, mitähän sellainenkin sana tarkoittaa!

Yllä olevassa kuvassa on joitakin Googlen kuvahausta etsittyjä kuvia, joilla pyrin osoittamaan, mikä yhdennäköisyys esim. heinäsirkoilla ja helikoptereilla on. Eihän Johannekselle esim. näytetty niiden mittasuhteita. Mielenkiintoista, että hän näki niistä jopa ihmisten kasvot (jae 7). Eipä ihmekään, koska niissähän on lentäjät sisällä. Mielenkiintoinen on joka tapauksessa toteamus, että noilla heinäsirkoilla ei ollut valtaa tuhota mitään materiaa, eikä edes tappaa ihmisiä, vaan ainoastaan vaivata heitä. Onko yksinkertaisesti kyse siitä, että keksitään aseet, jotka säästävät ympäristön, mutta lamauttavat ainoastaan ihmiset (ilmeisesti on jo keksittykin!). Onhan se toki valloittajallekin edullisempaa, etteivät rakennukset ja ympäristö tuhoudu! Ja ehkäpä myös ihmisten saaminen elävinä hallintaan voi olla monessa suhteessa edullisempaa.

Olipa kuinka tahansa, joka tapauksessa ymmärrän, että Jumala sallii noiden tuhojen tulla ihmisten itsensä kehittämien aseiden kautta, ei siihen välttämättä tarvita demoniarmeijoita.

Usein on myös pohdittu, kuinka kauan itse kukin vitsaus kestää. Viides pasuuna on ainut vitsaus, jonka yhteydessä kerrotaan vitsauksen kestoaika: heinäsirkoilla oli valta vaivata ihmisiä viisi kuukautta. Ymmärrän itse, että pasuunavitsaukset toteutuvat Israelin viimeisen vuosiviikon ensimmäisellä puoliskolla eli kolmen ja puolen vuoden aikana. Jos nyt ajattelemme tuota ilmoitettua viiden kuukauden aikaa, ja kerromme sen pasuunavitsauksien lukumäärällä eli seitsemällä, niin saamme 35 kuukautta eli noin kolme vuotta. Sehän täsmää aika lähelle tuota kolmen ja puolen vuoden aikaa, mitä pasuunavitsaukset käsittääkseni yhteensä kestävät. Mutta tämä kaikki on vain spekulaatiota, tarkkoja aikoja muiden vitsausten kestosta ei ole meille ilmoitettu!